Tekeekö tekoäly softatuotteistuksesta liiankin helppoa?

Tekoäly nopeuttaa tuotteistuksen näkyviä tuotoksia, mutta ei poista tarvetta strategiselle tuotekeskustelulle. Päinvastoin: kun markkina-analyysit, arvolupaukset ja hinnoittelumallit syntyvät hetkessä, organisaation on entistä tärkeämpää varmistaa, että suunta on valittu oikein.

Tekoäly tekee softatuotteistuksesta petollisen helppoa. Onko tuotestrategian suunta oikea vai syntyikö prosessissa kasa hyvännäköistä mutu-materiaalia? Tarkoitan tuotteistuksella tässä työtä, jossa suunnitellun softatuotteen markkinapotentiaali, asiakasongelma, kohderyhmä, arvolupaus, paketointi, hinnoittelu ja myynnin perusviestit sovitetaan yhteen ja linjataan strategian ja tuote-roadmapin kanssa. Olen ollut mukana varsin monessa tuotteistusprojektissa ja huomaan, että tekoälyn tuoma vauhti voi hämärtää suuntaa.

Ei tästä tekoälyä kannata yksin syyttää, sillä kyllähän tuotteistuksessa on aina ollut päättäjiä, jotka hyppäävät tylsien tai työläiden vaiheiden yli ja tekevät päätökset käsivaralta.

Tekoäly kasvattaa tätä riskiä, koska tuotokset näyttävät usein laadukkailta. Mistä tietää, että strategiaperusta on vankka ja skenaariot kunnossa – eikä käsissä ole vain hyvännäköinen geneerinen suunnitelma? Hyvin muotoiltu vastaus ei koskaan ole tarkoittanut, että taustalla olisi optimaalinen valinta. Ajattelen, että softatuotteistuksen tärkein muutos tekoälyn myötä ei liity sisällöntuotantoon vaan suunnan varmistamiseen.

Älä sekoita tuottamista ja suunnan asettamista

Tuotteistustyötä kannattaa tarkastella vähintään kahdesta näkökulmasta.

Ensimmäinen on aineiston tuottaminen. Siihen kuuluvat markkinatutkimukset, asiakasprofiilit, arvolupaukset, sales deckit sekä muut tarvittavat materiaalit. Tekoäly nopeuttaa tätä kaikkea huimasti.

Toinen näkökulma on suunnan asettaminen. Mihin markkinaan tai asiakasongelmaan suunnittelujaksolla kannattaa panostaa, mitä karsitaan pois ja mitä oman tai asiakkaan toimialan murros tarkoittaa meille? Miten suunniteltu tuote istuu kokonaisuuteen? Pitääkö se pintansa tulevaisuudessa?

Kaikki nämä ovat strategisia valintoja, jotka sitovat resursseja kuukausiksi eteenpäin.

Suunnan valinta ja varmistus jäävät kuitenkin ihmisille. Syy on yksinkertainen: suunnan asettaminen on sitoumus. Sen varaan rakennetaan resursointi, tuote-roadmap, tuotekehitys, tuotemarkkinointi ja myynnin painopisteet. Tällaista sitoumusta ei kannata ulkoistaa tekoälylle.

Tekoäly ohittaa kitkan kohteliaasti

Ajattelen, että tässä piilee yksi tekoälyn salakavalimmista vaikutuksista tuotteistustyöhön. Suunnan asettamisessa on normaalisti paljon kitkaa. Tuotteistusta tehdään softatalossa eri tiimeissä: tuotejohto priorisoi, markkinointi paketoi ja myynti testaa viestiä asiakaskentässä.

Tiimien välillä on keskustelua ja jopa väittelyä, ja jos hyvin käy, syntyy lopulta yhteinen oivallus tai näkemys. Juuri näiden näkökulmien törmäyksessä syntyvät parhaat oivallukset, ja tunnistamattomat muutostarpeet nousevat esiin.Näiden pohjalta tehdään parempia valintoja ja tuloksena on parempi vaikuttavuus.

Tekoäly ohittaa tämän vaiheen kylmän viileästi ja kohteliaasti. Sen tarjoamat ehdotukset ovat usein muodoltaan geneerisiä ja juuri siksi harmittoman tuntuisia. Vaikeat päätökset voivat jäädä tekemättä, eikä kukaan edes huomaa sitä. Moni kokee mukavana myös sen, että näkemykset eivät suuresti törmää. Kitka – vaikeat päätökset – tuntuu joskus kurjalta.

Jos kiiruhdetään kitkan ohi, valmis tuotteistuspaketti saattaa olla kuin minkä tahansa kilpailijan paketti. Ei kannata ampaista vauhdilla väärään suuntaan.

Hyvässä strategisessa tuotteistustyössä on mukana vääntöä ja paljon keskustelua. Jos tätä ei ole, voi olla, ettei päästä pintaa syvemmälle eikä saavuteta haluttuja tuloksia.

Agenttien myötä riski kasvaa entisestään. Kun tekoäly alkaa tuotteistuksen pohjalta tuottaa kampanjoita, viestejä ja optimointeja yhä itsenäisemmin, huonot valinnat kertautuvat.

Virheellinen strateginen oletus skaalautuu nopeammin kuin korjaavat toimenpiteet, ja syytä on vaikeampi jäljittää jälkikäteen. Pahimmillaan A/B-testataan oletusta, joka olisi pitänyt kyseenalaistaa jo tuotteistuspöydässä.

Hyvä tuotteistus vaikuttaa päätöksentekoon

Tekoäly on tehnyt näkyväksi vanhan riskin, joka on aina ollut tuotteistustyössä: prosessissa määritetään lopullinen muoto, mutta strategisen kokonaisuuden pohtiminen ei ehdi mukaan.

Aiemmin riskiä hillitsi se, että prosessi oli hidas. Edettiin rauhassa ja oli aikaa pureskella asiaa. Hitaampi tahti synnytti laajempaa ymmärrystä ikään kuin sivutuotteena, vaikka emme aina itse huomanneet sitä.

Nyt tätä pakkoa ei ole. Tuotteistuspaketti voi syntyä parissa päivässä ja näyttää viimeistellyltä. Lopputuotosten koettu laatu ei tekoälyn myötä yksin erota hyvää tuotteistustyötä huonosta.

En ole tekoälyvastainen, päinvastoin — käytän tekoälyä jatkuvasti.  Tekoäly on tuotteistuksessa aivan loistava tiiminjäsen, sopivasti annosteltuna. Kannattaa tunnistaa riskit. Erottava tekijä on se, mitä tuotteistusprosessin aikana organisaatiossa tapahtuu.

• Muuttuiko ajattelu — vai syntyikö teknisen velan kaltainen ajatteluvelka?
• Onko jokin näkemysero ratkennut hyvin perustein?
• Muuttuiko tehty tuotteistuspäätös työn aikana — vai hyväksyttiinkö ensimmäinen ehdotus sellaisenaan?
• Vaikuttaako tuotteistus ensi viikon päätöksiin tuotekehityksessä, myyntipuheessa tai hinnoittelussa?

Jos tuotteistusvaiheet on muodollisesti taklattu, mutta eivät vaikuta siihen, miten asiasta organisaatiossa laajasti ajatellaan, päätetään ja toimitaan, tuloksena on kasa siistejä asiakirjoja. Vaikuttavuudesta ei kuitenkaan ole takeita.

Taiten tehty tuotteistus näkyy parempina strategisina valintoina.