Vuoden Digipalvelu 2026 kahdelle vaikuttajalle

Software Finland jakaa Vuoden Digipalvelu -palkinnon tänä vuonna kahdelle merkittävälle digitaaliselle palvelulle, jotka ovat vaikuttaneet positiivisesti ihmisten elämään ja/tai suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuoden Digipalvelu saa kaksi kategoriaa, ja palkitsemme marraskuussa nyt sekä yksityisen että julkisen sektorin palvelun. Ehdota suosikkejasi!

Valinnassa huomioidaan käyttäjän näkökulma & ohjelmisto-osaaminen

Ehdotuksen sekä yksityisen että julkisen sektorin Vuoden Digipalvelusta voi tehdä niin yksityishenkilö, yritys, järjestö kuin muut toimijat. Näin varmistetaan, että palkinto heijastaa laajasti eri sektoreiden sekä erilaisten ihmisten näkemyksiä ja kokemuksia. Tuomaristo voi myös esittää omia ehdokkaita, kuitenkin niin, että jääviyssäännöt huomioidaan. Palvelu voi olla käytössä laajasti tai se voi olla rajattu tietylle käyttäjäryhmälle. Ehdottaa saa myös B2B-palvelua. Palkinnon saajan valinnassa painotetaan sekä käyttäjän näkökulmaa että ohjelmisto-osaamista.

Käyttäjän näkökulmasta valinnassa painotetaan:

Käyttäjän elämänlaadun paranemista
Miten palvelu on lisännyt käyttäjiensä hyvinvointia tai tuonut käyttäjilleen iloa?

Palvelun ongelmanratkaisukykyä
Miten palvelu on lisännyt käyttäjiensä hyvinvointia tai tuonut käyttäjilleen iloa?

Ohjelmisto-osaamiseen liittyen valinnassa painotetaan:

Kestävyyttä & vastuullisuutta
Miten palvelu edistää kestävää kehitystä?

Teknologista toteutusta & innovatiivisuutta
Miten palvelu edustaa suomalaista ohjelmisto-osaamista? Laadukas tekninen toteutus / innovatiivinen teknologian hyödyntäminen / tietoturva / yksityisyydensuoja


Vuoden Digipalvelu 2026 palkitaan kahdeksatta kertaa

Suomen digitalisoituminen sai tärkeän virstanpylvään vuonna 2019, kun Vuoden Digipalvelu -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa. Palkinnon ovat aiemmin saaneet seuraavat merkittävät kansalliset digipalvelut:

Suomen yliopistosairaaloiden rakentama Terveyskylä, Sirpa Arvonen & Mette Kontio, 2025
Palkintoperuste: Kansalaisten elämänlaadun parantaminen & yhteiskunnallinen merkitys. Terveyskylä tuo tutkimusnäyttöön perustuvan tiedon, itsehoidon työkalut sekä digitaaliset hoitopolut kansalaisten saataville. Palvelu skaalautuu valtakunnallisesti vapauttaen soteammattilaisten aikaa potilastyöhön. Taloudellisesti tiukassa tilanteessa Terveyskylän rooli hyvinvointialueiden tehostamisessa on merkittävä.

Verohallinnon digitaaliset kansalaispalvelut, Seniha Cihangir, Anu Mujunen, Aino Sarakorpi & Joonas Jarva, 2024
Palkintoperuste: veropalvelujen yhteiskunnallinen merkitys ja kansalaisten elämänlaadun parantaminen. Palvelujen hyvä toimivuus lisää luottamusta viranomaispalveluita kohtaan ja vahvistaa yhteiskuntarauhaa.

Yle Areena, Tanja Iikkanen, 2023
Palkintoperuste: yhteiskunnallinen merkitys, joka syntyy tasa-arvoisesta saavutettavuudesta kaikille suomalaisille sekä edelläkävijyydestä palvelunestohyökkäysten torjumisessa, ja merkityksestä huoltovarmuuden ylläpitäjänä & kehittäjänä.

Cloudpermit/Lupapiste, Jan Pawli, 2022
Palkintoperuste: palvelu luo digitalisaatiolla ja automaatiolla rakennusvalvonnan tulevaisuutta: lupamenettelyjä sujuvoittamalla avataan portteja suuremmille ja nopeammille investoinneille. 

We Encourage, Anna Juusela, 2021
Palkintoperuste: digitaalisuus ja tekoäly on valjastaettu vakavan yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseen palvelun tarjotessa lähisuhdeväkivallan uhreille helpon tavan päästä apuun kiinni.

Yousician, Christian Thür, 2020
Palkintoperuste: digitalisaation edistäminen kulttuurissa ja palvelun tarjoama mahdollisuus muuttua kulttuurin kuluttajista sen tekijöiksi.

Ukko.fi, Ukko Kumpulainen, 2019
Palkintoperuste: palvelu on luonut kokonaan uuden kategorian eli kevytyrittäjyyden digitalisoituvaan yhteiskuntaan.


Ehdota vuoden vaikuttavinta digipalvelua 2026 & voita tabletti

Mikä digipalvelu on sinun mielestäsi vuoden paras ja ansaitsee erityisen tunnustuksen? Voit nyt ehdottaa omaa suosikkiasi – vain toista tai yksityisen JA julkisen sektorin palkittavaa.

Software Finland ry arpoo palkintoehdotuksen jättäneiden kesken kaksi Samsung Galaxy Tab A11+ tablettia. Suoritamme arvonnan Vuoden Digipalvelujen valinnan jälkeen, ja otamme tablettien voittajiin yhteyttä sähköpostitse kun palkinnonsaajat on julkaistu. Osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta.



Vuoden Digipalvelun valitsee tuomaristo

Vuoden Digipalvelun valitsee softa-alan ammattilaisista koottu tuomaristo. Vuoden Digipalvelun 2026 tuomariston puheenjohtajana toimii Riitta Raesmaa, Kamoon Digital. Lisäksi tuomaristoon kuuluu:

  • Cristina Andersson, Medtech4 Europe Interreg Europe
  • Kalle Heinonen, AI Finland
  • Jukka Holm, Visma
  • Sonja Hyrynsalmi, LUT
  • Tarja Jernström, Microsoft
  • Ira Keskitalo, Context& Finland
  • Mette Kontio, Terveyskylä
  • Janne Lindfors, Barona
  • Toni Ranta, IBM
  • Katja Vakula, Hion Digital

Tule

Mukaan

Paitsi että Software Finland ry:n jäsenyys auttaa sinua kehittämään omaa liiketoimintaasi, on jäsenyytesi myös julkisesti annettu ääni koko toimialan tulevaisuuden puolesta. Liity ja vaikuta.