6.9.2022

Kenelle Vuoden Digipalvelu 2022 –palkinto?

Tänä vuonna neljättä kertaa jaettava Vuoden Digipalvelu –palkinto tullaan antamaan merkittävälle kansalliselle digipalvelulle. Palkittavaa voi ehdottaa kuka tahansa.  Palkinnon saajaksi haetaan digipalvelua, joka esimerkiksi parantaa yhteiskunnan

Tänä vuonna neljättä kertaa jaettava Vuoden Digipalvelu –palkinto tullaan antamaan merkittävälle kansalliselle digipalvelulle. Palkittavaa voi ehdottaa kuka tahansa. 

Palkinnon saajaksi haetaan digipalvelua, joka esimerkiksi parantaa yhteiskunnan toimivuutta, tuo iloa ihmisten elämään, helpottaa ikävän asian tekemistä tai sujuvoittaa arkea. Ehdotukset Vuoden Digipalvelu-palkinnon saajaksi jätetään syyskuun loppuun (30.9.) mennessä. 

 Ehdotukset voi jättää joko suomeksi tai englanniksi: https://www.lyyti.fi/questions/c015c11560 

Palkittava valitaan shortlistalta

Yleisön tekemistä ehdotuksista shortlistan muodostaa esiraati, johon kuuluvat: Janina Luoto, Taija Engman ja Vesa Sironen, sihteerinä toimii yhdistyksen toimitusjohtaja Roiha. 

Shortlistan pohjalta palkinnon saajasta päättää koko Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallitus: puheenjohtaja Pekka Walkama ja varapuheenjohtaja Seppo Takanen sekä jäseninä Petri Aukia, Taija Engman, Niilo Fredrikson, Kimmo Koivu, Esa Luoto, Janina Luoto, Antti Pietilä, Juha Rokkanen, Vesa Sironen, Timo Vasankari ja Lassi Virtanen. 

Palkintojen jako lokakuussa

Palkinto jaetaan vuosittain. Tänä vuonna se ojennetaan saajalle lokakuussa tilaisuudessa, jossa juhlitaan samalla myös Vuoden Ohjelmistoyrittäjää, joka on ohjelmistoalan arvostetuin vertaisilta saatu kunnianosoitus. 

Palkintojuhlaan kutsutaan Ohjelmisto- e-business ry:n jäseniä, kutsuvieraita, sekä yhteistyökumppaneita. 

Vuoden Digipalvelu -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa 2019

Suomen digitalisoituminen sai tärkeän virstanpylvään vuonna 2019, kun Vuoden Digipalvelu -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa. Palkinnon ovat aiemmin saaneet: 

Lisätiedot

Rasmus Roiha, toimitusjohtaja, Ohjelmisto- ja e-business ry, 0400 180434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi 

Tule

Mukaan

Software Finland ry:n jäsenenä liityt elinvoimaiseen softa-alan yhteisöön, jossa opit huippuosaajilta, pääset jakamaan kokemuksia muiden yrittäjien ja johtajien kanssa, sekä kasvattamaan bisneksen kannalta elintärkeää verkostoasi.