25.4.2025

”Saimme oikean Manchesterin ennen Mansesteria” – Mimmit koodaa -palkitun Karoliina Kauhasen Commu tähtää ”auttamisen Tinderiksi”

Mimmit koodaa -palkinnon 2025 saa Karoliina Kauhanen.

Mimmit koodaa -palkinnon 2025 saa Karoliina Kauhanen, jonka Commu App on kasvussa maailmanmenestykseen. ”Tavoitteemme on kasvaa auttamisen Tinderiksi: tarjota globaalisti helppo ja turvallinen kanava auttamiseen. Olen todella onnellinen tästä tunnustuksesta, jonka toivon rohkaisevan muitakin rakentamaan omaa polkuaan alalla”, kiittää Kauhanen. ”Karoliina osoittaa esimerkillään, että yhä vahvasti miesvaltaisen teknologia-alan tulevaisuus kuuluu myös johtaja- ja yrittäjänaisille”, painottaa Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi.

Tampereelta on ponnistanut maailmalle startup, jonka tavoite on äärimmäisen kunnianhimoinen: Commu Appin on tarkoitus nousta globaaliksi menestystarinaksi. Commun johtokolmikon primus motor on kulttuurituottaja Karoliina Kauhanen. Teknologiamaailmassa Kauhanen on harvinainen poikkeus, joka on myös Mimmit koodaa -palkinnon 2025 keskeinen peruste:

“Vaikka teknologia-ala on ylipäätään ollut miesvaltainen, startup-yrittäjyys ja johtotehtävät ovat alalla vieläkin sukupuolittuneempia. Naisten osuus teknologiayrittäjistä ja alan toimitusjohtajista on edelleen pieni. Kauhanen on tärkeä esimerkki siitä, kuinka nuori nainen voi murtautua tälle kentälle oman innovaationsa voimin ja vakuuttaa sekä rahoittajat että markkinan visiostaan”, kuvaa Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi.

Palkittu itse on otettu ja onnellinen.

”Tavoitteemme on kasvaa auttamisen Tinderiksi: tarjota globaalisti helppo ja turvallinen kanava auttamiseen. Olen todella onnellinen tästä tunnustuksesta, jonka toivon rohkaisevan kaikkia tyttöjä ja naisia teknologia-alalle. Minulla ei ole mitään teknistä taustaa, mutta nyt kerään tekniselle alustalle merkittävää rahoitusta! Teknologia kuuluu kaikille, kannustan aivan kaikkia kokeilemaan rohkeasti omia ideoitaan ja rakentamaan omaa polkuaan alalla”, kehottaa vahvasti eteenpäin katsova Kauhanen.

”Meillä on jo laajentumissuunnitelmia muutamaan uuteen isoon markkinaan ja kaupunkiin, kyllä tässä on liiketoiminnan kannalta merkittävä mahdollisuus suomalaisen työn vientiin. Ideamme on ollut tehdä suomalaisesta talkookulttuurista vientituote ja nyt näyttää, että olemme onnistumassa. Maailmalla on mukana toinen toistaan hienompia suurkaupunkeja kuten Lissabon ja Suomessa on plakkarissa jo 30 kaupunkia. Hauskaa on, että saimme oikean Manchesterin ennen Mansesteria”, nauraa Kauhanen. Neuvottelut Tampereen kanssa ovatkin Kauhasen mukaan jo meneillään.

Oma palo ja määrätietoisuus ratkaisevat

Palkinnon Kauhaselle ojensi vuoden 2024 Mimmit koodaa palkinnon voittaja Reetta Siltasalmi-Kautto, joka korosti Kauhasen oman periksiantamattomuuden merkitystä Commulle ja koko alalle.

”Karoliina on tehnyt upean työn Commu Appin kanssa ja vie sitä eteenpäin valtavalla palolla. Hän on tuonut esiin teknologiayrittäjyyden mahdollisuuksia ja rakentanut yritystään määrätietoisesti. Commu ja Karoliina ovat saaneet kansainvälistä huomiota, mikä on tärkeä viesti suomalaiselle teknologiakentälle. Karoliinan matka startup-maailmassa inspiroi monia, ja hänen avoimuutensa ja oppien jakamisensa tukevat koko alaa”, kuvailee Siltasalmi-Kautto Kauhasen merkitystä.

Mimmit koodaa -ohjelman kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha on samaa mieltä. Roiha pitää peukkuja Kauhaselle ja Commulle monesta syystä.

”Ohjelmistoalan suunnannäyttäjänä olemme onnellisia, että alaltamme on noussut näin upea esimerkki halusta auttaa ja kyky sitä laajasti toteuttaa. Karoliina ja Commun tiimi ovat elävä osoitus siitä, että softan voima on täyttä totta. Kannustamme Karoliinaa kaikin tavoin eteenpäin, sillä ohjelmistoala todellakin kaipaa lisää naisten johtamia menestystarinoita ja Commun menestys itsessään voi hyvin kasvaa kansallisesti merkittäviin mittoihin. Nostan hattua ja toivon muilta ohjelmistoyrityksiltä yhtä kunnianhimoista tavoitteenasettelua kuin Commun “auttamisen Tinder”, hehkuttaa Roiha.

Palkinto jaettiin yli 1000 hengen Mimmit koodaa -virtuaalitapahtumassa 25.4.2025. Mukana olivat muun muassa Accenture, AWS, Digia, DNA, Fitech, IBM, Islet, Kood/Sisu, Microsoft, Salesforce, SOK, Terveystalo ja Zalando.

Software Finland ry:n Mimmit koodaa -ohjelma toimii yli 100 teknologiayrityksen kanssa tasa-arvoisen ja monimuotoisen teknologian puolesta, ratkaistakseen osaajapulaa ja purkaakseen sukupuolen mukaista työelämän segregaatiota yhteiskunnassa. Ohjelman pitkäaikaisena tavoitteena on edistää tulevien sukupolvien mahdollisuuksia opiskella ja menestyä IT-alalla sukupuolesta riippumatta, ja se on voittanut muun muassa Euroopan unionin tasa-arvopalkinnon.

Lisätietoja:

Milja Köpsi, Mimmit koodaa -ohjelma, vetäjä, 040 152 5154, milja@infomimmitkoodaa.fi

Karoliina Kauhanen, Commu, founder, 040 361 4070, karoliina@commuapp.fi  

Rasmus Roiha, Software Finland ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@softwarefinland.fi

Tule

Mukaan

Software Finland ry:n jäsenenä liityt elinvoimaiseen softa-alan yhteisöön, jossa opit huippuosaajilta, pääset jakamaan kokemuksia muiden yrittäjien ja johtajien kanssa, sekä kasvattamaan bisneksen kannalta elintärkeää verkostoasi.