3.12.2020

Yousician on Vuoden Digipalvelu 2020: ”Digitalisaatio voi tehdä jokaisesta muusikon” – Maailmassa jo kymmeniä miljoonia käyttäjiä

Miten jokainen voi muuttua musiikin kuluttajasta muusikoksi? Vastaus on Yousician, Suomessa 10 vuotta sitten perustettu yhtiö, jonka sovellus opettaa soittamaan ja laulamaan. ”Yousician on ollut huikea menestystarina. Kun halusimme tämänvuotisella palkinn

Miten jokainen voi muuttua musiikin kuluttajasta muusikoksi? Vastaus on Yousician, Suomessa 10 vuotta sitten perustettu yhtiö, jonka sovellus opettaa soittamaan ja laulamaan. ”Yousician on ollut huikea menestystarina. Kun halusimme tämänvuotisella palkinnolla tuoda esiin digitalisaation mahdollisuudet kulttuurissa, Yousician oli itsestäänselvä valinta Vuoden Digipalveluksi 2020”, kertoo Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Kaikki alkoi 10 vuotta sitten. Kaksi musiikkia osaamatonta ystävystä, sveitsiläinen fysiikan opiskelija Christian Thür ja suomalainen sähköinsinööri Mikko Kaipainen saivat idean. Voisiko soittamaan oppia uudella tavalla? Loppu on historiaa: Thürin ja Kaipaisen perustaman Yousicianin musiikinopiskelupeli ”löydettiin” Slushissa ja yhtiö on kivunnut huimaan menestykseen maailmalla. Nyt yritys palkittiin Vuoden Digipalvelu 2020 -palkinnolla, ainutlaatuisista ansioistaan.

”Yousician on niin loistava tarina, että sen voisi palkita vaikka millä perusteilla. Vuoden Digipalvelu kuitenkin esittelee nimenomaan digitalisaation avaamia uusia polkuja, ja siinä Yousician on tehnyt aivan ainutlaatuista työtä. Kuka tahansa voi nyt opetella soittamaan, hauskasti ja tehokkaasti. Se on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on innovaation kulttuurinen merkitys: Digitalisaatio antaa meille kaikille mahdollisuuden muuttua kulttuurin kuluttajista kulttuurin tekijöiksi”, perustelee Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Palkinnon koronaturvalliseksi rakennetussa hybridiseremoniassa torstaina otti vastaan Yousicianin toimitusjohtaja Christian Thür.

”On meille suuria kunnia saada tämä palkinto. Erityisesti sydäntäni lämmittää se, ettei palkintoa myönnetty vain taloudellisen menestyksemme perusteella, vaan alkuperäisen haaveemme mukaisesti: Olemme halunneet todella muuttaa ihmisten elämää, tarjota uutta aktiivista ja elämää rikastuttavaa tekemistä. Halusimme antaa ihmisille mahdollisuuden luoda itse kulttuuria”, kuvailee Thür tuntemuksiaan palkinnosta.

Palkinnon Thürille jakanut Ohjelmisto- ja e-business ry:n hallituksen jäsen Taija Engman nosti esiin Yousicianin menestyksen ällistyttävän mittakaavan.

”Kun käyttäjämäärissä puhutaan jo kymmenistä miljoonista kuukautta kohti, niin voihan tässä puhua yhtä aikaa sekä musiikkikulttuurin vallankumouksesta että huimasta taloudellisesta menestyksestä”, iloitsee Engman.

Engman on perustanut digitaalisen talouden liiketoiminta-alustan Good Signin, jota myöskin toimitusjohtajana luotsaa menestykseen. Engman osaa siis arvostaa onnistumista digitaalisen palvelun levittämisessä kaikkialle maailmaan.

”Yousician on myös todella sopiva vuoden 2020 voittajaksi, koska pandemian keskellä tämä digipalvelu on ollut entistäkin hienompi asia. Covid-19 on vähentänyt mahdollisuuksia kulttuuriin, viihteeseen, musiikkiin. Yousician tuo puolestaan lisää mahdollisuuksia. Luo hyvää oloa. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, ja varsinkin nyt koronan kurimuksessa, ovat pystyneet Yousician-sovelluksen avulla kehittämään soittotaitojaan juuri niin paljon kuin ovat itse halunneet”, hehkuttaa Engman.

Myös Rasmus Roiha arvostaa Yousicianin korona-aikana tarjoamaa kädenojennusta.

”Kyllä minuun teki vaikutuksen se, että kun korona keväällä esti normaalin musiikinopetuksen kuten miltei kaiken muunkin perinteisen opetuksen, Yousician muutti suunnitelmiaan ja tarjosi Yousician for Teachers -sovelluksen ilmaiseksi käyttöön. Sen ansiosta yli 100 000 opiskelijaa ympäri maailmaa pystyi paneutumaan musiikkiin ja soittamiseen, kun varmasti monella olivat seinät kaatumassa päälle. Hieno bisnes rakentuu hyvien arvojen varaan, Yousician on siitä erinomainen esimerkki”, kiittää Roiha.

Lisätiedot:

Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi 

Tule

Mukaan

Software Finland ry:n jäsenenä liityt elinvoimaiseen softa-alan yhteisöön, jossa opit huippuosaajilta, pääset jakamaan kokemuksia muiden yrittäjien ja johtajien kanssa, sekä kasvattamaan bisneksen kannalta elintärkeää verkostoasi.