Hankintalain vaatimusten tulkitseminen ei ole aina yksioikoista. Välillä sekä toimittaja, että hankintayksikkö joutuvat sopimuskauden aikana kohtaamaan epävarmuutta siitä, voisiko esimerkiksi sopimukseen tai toimitukseen tehtävä tarpeellinen sisältömuutos olla hankintalain vastainen. 

Kesällä 2024 pidennettiin hankintalain määräaikoja, joiden kuluessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) voi tehdä esityksen markkinaoikeudelle lainvastaisesta suorahankinnasta.  Määräaika esityksen tekemiselle on kesäkuun 2024 alusta ollut 12 kuukautta hankintasopimuksen tekemisestä aiemman puolen vuoden sijasta. 

Käytännössä muutos tarkoittaa, että KKV voi tehdä esityksen pisimmillään lähes kaksi vuotta hankintasopimuksen tekemisen jälkeen. Ennen muutosta KKV:n on tullut tehdä esitys pisimmillään noin vuoden kuluessa hankintasopimuksen tekemisestä.

Laiton suorahankinta itsessään kuulostaa hyvin äärimmäiseltä tilanteelta ja tarpeettomalta riskinotolta. Tosiasiassa suorahankinnoiksi tulkitut tilanteet ovat harvoin näin mustavalkoisia. Toimittaja saattaa hankintalain mukaan kilpailutetussa hankinnassa olla yllättäen tilanteessa, jossa hankintayksikkö tekee houkuttelevan ehdotuksen: ehkä voimassa olevan hankintasopimuksen puitteissa voisikin kätevästi tilata uusia tuotteita ja palveluita tai pidentää sopimuskautta, kun tulikin niin kiire uuden kilpailutuksen kanssa. 

Kilpailijan tarkka silmä

Hankintalain rikkomuksiin puuttuminen jää lainmuutoksesta huolimatta helposti resurssipulan jalkoihin. Toki myös lainsäätäjän tarkoitus on ollut, että KKV ja edelleen markkinaoikeus keskittävät voimavaransa vain merkittävimpiin rikkeisiin ja vakavimpiin tapausryhmiin. Mahdollistaako tämä sen, että pienempiä rikkeitä katsotaan läpi sormien?

Hankintalain mukaan jokainen, joka katsoo hankintayksikön menetelleen hankintalain vastaisesti, voi tehdä KKV:lle toimenpidepyynnön menettelyn lainmukaisuuden tutkimiseksi, mutta KKV voi ottaa toimivaltaansa kuuluvan asian tutkittavakseen myös omasta aloitteestaan.

Hankinta-asioiden toimeksiantoja hoitaessa voi selkeästi havaita sen, että hankintalain rikkomuksiin puuttuminen on hyvin riippuvainen markkinatilanteesta ja kilpailuasetelmasta. Ei ole lainkaan poikkeuksellista, että kilpailija seuraa tarkasti hankintasopimuskauden tapahtumia ja pyrkii paljastamaan esimerkiksi sopimuskaudella tapahtuvia oleellisia sopimusmuutoksia kilpailijoittensa hankintasopimuksista. Osalle yrityksiä tämä vaikuttaa olevan jopa osa vakiintunutta toimintastrategiaa.

Vastaavasti toisilla toimialoilla, joissa kilpailu ei välttämättä ole niin ankaraa, kilpailijoitten harjoittama seuranta on vähäisempää. Voi myös olla, että yritys kokee, että puuttumisesta on liikesuhteille enemmän haittaa kuin hyötyä – tai etteivät myöskään omat hankintasopimukset kestä lähempää tarkastelua. 

Julkisuus pelotteena

Vaikka hankintayksikkö on ensisijaisesti vastuussa hankintalain noudattamisesta, on hankintalain vastaisella menettelyllä taloudellisia riskejä myös toimittajalle.  KKV voi rikkeen havaittuaan tyytyä esimerkiksi vain huomauttamaan ja ohjeistamaan hankintayksikköä, mutta vakavimmillaan KKV voi kieltää päätöksellään hankintayksikköä panemasta hankintapäätöstä täytäntöön kokonaan tai osittain. 

Vaihtoehtoisesti KKV voi tehdä edellä mainitun esityksen markkinaoikeudelle ja tällöin seuraamuksena voi olla esimerkiksi hankintapäätöksen kumoaminen, sopimuskauden lyhentäminen tai seuraamusmaksu. Kaikki nämä ovat erittäin hankalia tilanteita myös toimittajataholle ja edelleen tämän sopimuskumppaneille.

Vaikka hankintalain vastainen menettely ei johtaisikaan oikeudellisiin seuraamuksiin, on julkisuus ja mainehaitta ehkä se konkreettisin kannustin välttää tulkinnanvaraisia menettelytapoja. Kilpailuttamattomat jumppakepit eivät tee kunniaa kenellekään osapuolelle. Mistä sitten lehdistö aina vinkkinsä saakin tarkastella yksittäistä, toisinaan marginaalistakin hankintaa, uutiset hankintayksikköjen kyseenalaisista oikopoluista jaksavat yleisöä kiinnostaa.