Pelottelulla on yhteiskunnallisessa keskustelussa pitkä historia, jossa toistuu sama kaava. Julkisuuteen nostetaan uhkakuvia, jotka toteutuvat tuskin koskaan. Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennys ei johtanut jäsenmäärän romahdukseen. Oluiden ja lonkeroiden myynti päivittäistavarakaupoissa ei johtanut kulutuksen merkittävään kasvuun.
Esimerkkejä riittää, ja niiden taakse on syytä katsoa. Motiivi on usein jonkin organisaation aseman varjelu, poliittinen äänien kalastelu tai tietyn ideologian puolustaminen. Näkemysten tueksi haetaan ääriesimerkkejä, jotka herättävät reaktioita pöyristymisestä ilakointiin. Molemmat reaktiot ovat tehokasta polttoainetta sekä perinteiselle että sosiaaliselle medialle.
Populistiset esimerkit johtavat usein tasapuolisuusharhaan, jossa marginaalinen mielipide ja tutkimukseen perustuva konsensus saavat yhtäläisen painoarvon. Esille nostetaan yksittäisiä kärsimään joutuvia tahoja, joille annetaan suhteetonta huomiota, kun toisessa vaakakupissa ovat huomattavat hyödyt ja kerrannaisvaikutukset koko yhteiskunnan tasolla.
Ajankohtainen esimerkki on hankintalaki, jonka uudistus on parhaillaan vireillä. Sen idea on, että kaupungit, kunnat ja muu julkinen sektori voivat vapaasti valita, tuottavatko ne tarvitsemansa palvelut itse vai ostavatko ne yksityisiltä toimijoilta. Jälkimmäisessä tapauksessa hankinta on kilpailutettava, ja valinta on perusteltava avointen ja julkisten kriteerien mukaan.
Hankintalain henki on reilu ja selkeä. Laki on yksityisille yrityksille merkittävä, sillä julkinen sektori tarvitsee runsaasti erilaisia tuotteita ja palveluita. Monille yrittäjille ja yrityksille julkinen sektori on erityisen mielekäs ja innostava asiakas, koska lopputulemana on kansalaisten ja yhteiskunnan hyöty.
Tuote- ja palveluostojen kautta julkinen sektori luo yksityisen sektorin työpaikkoja, verotuloja ja hyvinvointia. Parhaimmillaan julkiselle sektorille tehtävä työ toimii yrityksille ponnahduslautana kohti kasvua ja kansainvälistymistä.
Valitettavasti hankintalain alkuperäinen muotoilu jätti tilaa lain kiertämiselle. EVA:n marraskuussa 2025 julkaiseman Maan tapa -analyysin mukaan kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät hankintalain kilpailutusvelvoitetta yleisesti. Lakiin jäänyt epätarkka muotoilu johti niin sanottujen inhouse-yhtiöiden syntymiseen. Tämä porsaanreikä mahdollistaa suorat julkiset hankinnat näiltä yhtiöiltä sillä verukkeella, että ostava taho omistaa niistä merkityksettömän osuuden.
Lain mukaisen kilpailutusvelvoitteen kiertäjät tuhlaavat toiminnallaan EVA:n analyysin mukaan satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahaa joka vuosi. Hyvä veli -ajasta muistuttava mekanismi tukkii tehokkaasti tien uusilta toimijoilta, jotka voisivat tarjota hankittavan palvelun paremmin, tehokkaammin tai edullisemmin.
Muun muassa tästä syystä hankintalakia ollaan uudistamassa. Keskeinen päämäärä on palauttaa voimaan alkuperäinen tavoite ja henki: reilu kilpailu. Lain ydinsisältö ei ole muuttumassa, mutta sen kiertäminen tehdään vaikeammaksi. Siksi on tärkeää, että inhouse-yhtiöiden käyttötapaukset rajataan tilanteisiin, joissa ne ovat ostajan tosiasiallisessa määräysvallassa. Kilpailuttamisen pitää olla pääsääntö, kuten lain laatijat alunperinkin tarkoittivat.
Hankintalakiin suunnitellusta muutoksesta kärsivät ne, jotka lakia tai sen henkeä kiertävät. Ei ole yllätys, että uudistusta vastustetaan voimakkaasti, ja mekanismi on ennestään tuttu. Esille on nostettu muun muassa kauhistelua siitä, tuottaako kukaan jatkossa palveluita pienille kunnille. “Pian hukutaan roskiin” tai “ICT-palveluita ei saada enää mistään”, julistetaan vakavalla naamalla.
Pöyristymisiä kalasteleville huolille on perusteet. Useimmat huolet kuitenkin koskettavat hyvin harvoja, eikä niiden toteutuminen ole kovin todennäköistä. On tarkoituksellisen harhaanjohtavaa asettaa ne vasta-argumentiksi esimerkiksi yrittäjien ja yritysten mahdollisuudelle osallistua reiluun kilpailuun tai rakenteellisen korruption ehkäisemiselle.
Hankintalain uudistuksen voittajia ovat sekä rahaa säästävät veronmaksajat että yrittäjät ja yritykset, joille avautuu mahdollisuus osallistua reiluun kilpailuun. Jos ne pystyvät tarjoamaan paremman tai edullisemman vaihtoehdon, niillä on mahdollisuus voittaa – sen sijaan, että ostajan ovi olisi valmiiksi kiinni. Markkinataloudessa kysyntä kohtaa tarjonnan, eikä tarve jää täyttämättä.
Suomessa on reilun kilpailun aika.