SuomiAreenaan Johtajuusareenalla keskusteltiin siitä, kuinka suomalaista työkulttuuria voidaan kehittää johtajuuden kautta. Johdetaanko Suomessa jatkossa herran pelolla vai sielun palolla? Mukaan kutsuttiin kuusi yhteiskunnallista vaikuttajaa keskustelemaan kolmesta eri näkökulmasta. Johtajuusareena.fi
Kysymyksestä ”Minkälaista yhteiskunnallista johtajuutta tarvitaan, jotta Suomi saadaan nousuun?” keskustelemassa olivat F-Securen perustaja Risto Siilasmaa ja Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki.
Yhteiskunnallinen johtaja siirtyy pois ihmisen tieltä
Lepomäen mielestä yhteiskunnallisessa ja yrityksellisessä johtamisessa kaikkein tärkeintä on, että mennään pois tieltä. Annetaan ihmisille mahdollisuus elää omaa elämäänsä niin kuin he haluavat ilman, että samalla rajoitetaan muiden vastaavaa oikeutta. Ihmisen suurin komponentti on luovuus. Jokaisella on se oma kyky tehdä jotain. Johtajan tehtävä on näyttää suuntaa ja raivata esteitä, antaen työntekijän omalle kyvylle tilaa. Tämä kaava pätee myös yhteiskunnalliseen johtamiseen, sillä Lepomäen näkökulmasta yhteiskunta on me ihmiset, eikä siihen tarvita niin paljoa julkista valtaa kertomaan, mitä kunkin pitäisi tehdä.
Siilasmaan mukaan yhteiskunnassa ei tarvita managementia oikeastaan lainkaan, ainakaan poliittisesti valituilta päättäjiltä. Sen sijaan johtajuutta tarvitaan. Hän on huolissaan siitä, että poliittinen johtomme on jonkinlaisessa kriisissä, jonka näkee, kun katsoo mitä Yhdysvalloissa tai Euroopassa on tapahtunut viime aikoina. Siilasmaa on harmissaan ennen kaikkea populistisesta poliittisesta liikkeestä, joka puhuu menneisyydestä, jota koskaan ei edes ollut olemassa ja lupaa tulevaisuutta, joka ei koskaan tule olemaan olemassa, ja voitettuaan vaalit heistä jokainen irtisanoutuu yksitellen tehtävistään ja jättää roskan muiden hoidettavaksi. Siilasmaa kysyykin, onko demokraattinen johtajuus kriisissä?
Muutokseen ei voi vastata käpertymällä kuoreensa
Edustuksellisen demokratian tehtävä on se, että jalostetaan tietoa ja tehdään sen pohjalta päätöksiä – ja nimenomaan tehdään niitä päätöksiä. Lepomäki huomauttaa, että vastaavasti pitää kysyä mitkä taas ovat niitä asioita, jotka ovat julkisen päätösvallan alla. Lepomäki arvioi, että tärkeintä varmasti on, että luodaan puitteet, jotta tulevaisuus voi tulla sellaisena kuin se tulee ja ihmiset pärjäävät siinä, mutta hän lisää, että poliittinen päättäjä ei voi tietää ihmisiä paremmin mihin tulevaisuus on menossa, vaikka näin välistä väitetäänkin.
Siilasmaa sanoo, että kun ei tiedetä mihin maailma on menossa, niin käperrytään helposti sisäänpäin, eikä muuteta mitään, vaikka pitäisi valmistautua niihin mahdollisiin tulevaisuuksiin ja pyrkiä varmistamaan se, että tapahtuipa mitä tahansa me tulemme pärjäämään. Se tarkoittaa aina jonkinlaisia muutoksia. Siilasmaa myöntää, ettei itse halua johtaa ketään. Jos hän voi välttää johtamasta jotakuta, niin hän todella onnellinen. Sen sijaan Siilasmaa kertoo olevansa aina valmis auttamaan ja suhtautuu intohimoisesti siihen, että ihmiset kehittyisivät. Hän on jopa valmis työntämään pikkuisen, jotta joku lähtee ottamaan askeleen sellaiseen suuntaan, jota hän ei ehkä itse ajatellut ottaa, mutta joka kehittää häntä eteenpäin.
Hyvä johtaja perehtyy tarvittaviin ratkaisuihin
Siilasmaan mukaan johtajuuden voi jakaa kahtia: Osaltaan se avoimuutta, varmistumista siitä, että ihmisillä on järkevää tekemistä ja he ovat motivoituneita ja tyytyväisiä, ja että yhtiö menee järkevään suuntaan. Toisaalta johtajuus on päätöksentekoa, koska sitä ei voi täysin delegoida. Yhteiskunnassa ja yrityksissä on todella tärkeitä asioita, joita ei voi antaa jollekin konsultille tai investointipankkiirille päätettäväksi, koska se ei ole vastuun kantamista. Asiaan pitää perehtyä itse niin hyvin, että tietää mikä on paras ratkaisu ja miksi. Poliitikkojen pitäisi toimia samalla tavalla. Siilasmaa toivoo, että hallitusvastuut rajattaisiin aina yhteen kauteen. Uuden hallituksen astuessa valtaan he tietäisivät heti, ettei heitä voi valita uudestaan. Heidän ei tarvitse ryhtyä petaamaan seuraavaa vaalivoittoa, vaan he voisivat aidosti tehdä ratkaisuja, joista kahdeksan vuoden kuluttua nähtäisiin, että hallitus oli fiksu ja rohkea. Nykyisin politiikassa ollaan lyhytnäköisiä ja varovaisia.
Poliitikoille tulosvastuuta potkujen uhalla
Lepomäki kannattaa Siilasmaan ideaa Suomen järjestelmään, jossa on vahva virkamieskunta. Muutos edellyttäisi poliitikoilta sitä, että poliitikot olisivat valmiimpia johtamaan. Vaaditaan silti paljon, että yksi poliitikko ottaisi koko ministeriön henkilöstön johtaakseen. Lepomäki sinänsä olisi sitä mieltä, että meidän edustuksellisen demokratian luonnetta voitaisiin pohtia, esimerkiksi mitä, jos kansanedustajan työ olisi vain osa-aikaista. Kansanedustaja olisi toisella jalalla firmassa töissä ja näkisi, missä se arvo oikeasti syntyy; minkälainen on innovaatio, minkälainen mahdollista vastakkainasettelua työelämässä nykyään on, ja suodattaisi jatkuvasti tästä tietoa omaan päätöksentekoonsa. Samalla se pistäisi pohtimaan ovatko kaikki eduskunnassa tehtävät lait välttämättömiä.
Siilasmaan ehdottaisi Baijerin osavaltion käytäntöä; ministeri valmistellessaan uutta lakiehdotusta joutuu hän ehdottomaan yhtä vanhaa pykälää poistettavaksi. Siilasmaa kysyy Lepomäeltä mitä mieltä hän on siitä, jos Suomeen otettaisiin Singaporen malli, jossa johtavat poliitikot erotetaan helposti, jos homma ei toimi, ihan ministeritasoa myöten?
Lepomäestä idea on oikein hyvä. Siinä olisi jatkuva tulosvastuu ja oikeanlaiset kannustimet. Singaporessa on muitakin hyviä ajatuksia, kuten terveystili. Yhteiskunta maksaa terveydenhuollon ja sosiaaliturvan kaikille. Singaporessa ihmisillä on oikeat kannustimet pitää huolta terveydestään sekä työskennellä ja yrittää perustilin turvin.
On päätettävä mitä julkinen valta voi päättää yksilön puolesta
Siilasmaasta varmaa on, että maailma tulee muuttumaan seuraavan kymmenen vuoden kuluessa yksittäisen, keskimääräisen työntekijän kannalta enemmän kuin viimeisen 20-30 vuoden aikaa. Se, millä tavalla Suomen poliittinen päätöksenteko luo viitekehyksiä ja edellytyksiä suomalaiselle yritykselle sekä suomalaisille työntekijöille menestyä tässä tulevaisuuden maailmassa, on ratkaisevassa roolissa. Regulaation ja tietynlaisen paapomisen vähentämisestä on hyvää, muttei se riitä. Siilasmaa toivoo, että poliittisen johtajien pitäisi pystyä ennakoimaan sitä maailmaa tai niitä vaihtoehtoisia maailmoita, joita kohti me nyt menemme, sekä luoda niihin sellaiset edellytykset, joilla Suomi menestyy. Siilasmaan mukaan jotkut tähän vaadittavista muutoksista ovat epäsuosittuja. Siilasmaa pohtii, kuinka nämä muutokset saataisiin myytyä ihmisille niin, että he ymmärtäisivät katsoa lastemme etua ja tulevaisuutta, eivätkä omaa muutaman vuoden lyhytnäköistä etua.
Lepomäki on erityisen vahvasti sitä mieltä, että vaikka hän arvostaa suuresti suomalaista virkamieskuntaa, hän ei kuitenkaan usko, että on olemassa virkamiestä, joka pystyy ennustaen päättämään asioita 10 vuoden päähän, koska jos sellainen virkamies olisi olemassa, hänellä olisi parempiakin tehtäviä, vaikkapa jossain yrityksessä Työ- ja elinkeinoministeriön sijaan. Lepomäen mukaan yhteiskunnan tulee silti antaa ihmisille ja yrityksille enemmän tilaa. Pyrittäisiin luomaan kehikko, jossa ihmisellä on hyvä olla, hänestä otetaan aina koppi – joka on hyvinvointivaltion tehtävä silloin, kun tapahtuu jotain ennakoimatonta – mutta ei pyritä kertomaan ihmisten puolesta mihin tämä maailma olisi menossa tai mihin Suomen pitäisi olla menossa. Lepomäki muistuttaa, että olemme kuitenkin pieni viiden miljoonan ihmisen kansakunta. Suomi ei voi olla muutosjohtaja. Johtajuus on sitä, että pyritään koko ajan tiettyyn suuntaan, mutta raivataan esteitä ja haetaan päivittäisiä ratkaisuja. Lepomäki kokee, että Suomella on vielä tekemättä yksi tärkeä tehtävä; päättää, mitkä ovat ne tehtävät, joita julkisen vallan tulee ihmisten puolesta tehdä.