Karu otsikko, mutta tosi. Hyvä tuote on tarjolla, asiakaskuntaakin on, mutta jos kauppa ei käy ennen pitkää yrityksellä on lappu luukulla. Pelastavaksi enkeliksi ja yrityksen tärkeimmäksi tukipylvääksi nouseekin myyntitiimi tai myyjä, joka ymmärtää, miten myynti aidosti toimii sekö tavoittaa kohdeyleisön halutulla tavalla.

Harva meistä on myynnin superammattilainen syntyessään. Sami Isomäki, Senior Sales Manager DB PRO Oy, osallistui Myy Paremmin –Rekrykoulutukseen, jossa valmennettiin sekä ICT-palveluiden myyjiä, että digitaalisia markkinoijia. Koulutuksensa jälkeen Isomäki jäi töihin DB PRO:lle, joka on Microsoft SQL Server –tietokanta-alustojen ja tietovarastoinnin erikoistunut ohjelmistoalan yritys.

Isomäki on ollut tyytyväinen uuteen työpaikkaansa.

”Työt ovat alkaneet ja sujuneet koulutuksen jälkeen erittäin hyvin. Mielestäni olen päässyt työtehtävään kiinni hyvin ja onnistumisiakin on jo tullut,” Isomäki kertoo.

Hänen vastuualueenaan ovat kaikki inboundiin liittyvät kuviot, ja kysynnän luominen hyödyntäen moderneja kanavia. Isomäki sanoo, ettei hänellä ollut aikaisempaa käytännön tason kokemusta kyseisestä alueesta oikeastaan lainkaan, vaan osaaminen karttui rekrykoulutuksessa.

Isomäki opiskeli rekrykoulutuksessa ensin henkilökohtaisessa myynnissä ja digimarkkinoinnissa vaadittavia käytäntöjä ja työkaluja ihan alusta pitäen, jonka jälkeen hän siirtyi työssäoppimiseen. Työssäoppimispaikaksi valikoitui DB PRO. Työharjoitteluaikakin – 2,5 kuukautta –  sujui erinomaisesti, sillä Isomäen tehtävänkuva laajeni jo harjoittelun aikana alkuperäisestä suunnitellusta sisällöstä. Isomäki kokeekin, että yrityksessä on ollut selkeä tarve hänenlaiselleen tekijälle, ja taustansa puolesta hän on ollut se kaivattu sopiva lisä DB PRO:lle.

”Olen ollut merkittävässä roolissa työstämässä kahden vuosisopimuksen uudistamista sekä kymmenkuntaa uutta tarjouscasea, jotka ovat edenneet tilausvaiheeseen asti – eli selkeästi olen ollut tuomassa yritykselle lisää liikevaihtoa,” Isomäki kuvailee.

Hän kertoo olevansa tyytyväinen myös saamansa myyntivalmennukseen.

”Valmennus meni juuri siten, kuten ennakkoon oli kerrottu. Sisältö osui erittäin hyvin kohdalleen, kun miettii omaa toimenkuvaani, joten voin olla tyytyväinen.”

Myös DB PRO voi olla tyytyväinen tilanteeseen, sillä koulutetun Isomäen avulla yrityksen epäonnistumisen todennäköisyys ei enää ole 98%, vaan prosentti on heilahtanut onnistumisen todennäköisyydeksi.

Lue lisää Rekrytointi + Koulutus ohjelmasta »