Jatkuvia keskeytyksiä ja häiriöitä työssä? Nopeita ratkaisuja monimutkaisiin ja yllättäviin tilanteisiin? Ristiriitaisia asiakkaiden ja sidosryhmien vaatimuksia ja odotuksia? Takkuamista ketteryydessä? Vaikeuksia erottaa työ ja vapaa-aika? Ei ole yllättävää, jos edellä mainitut kuulostavat tutuilta. Ne ovat tyypillisiä tietotyön kuormitustekijöitä, joita varmasti myös moni ohjelmistoalan työntekijä vähintään ajoittain kokee. Jokaisella työntekijällä on useita keinoja hallita omaa työtä ja työn kognitiivista kuormitusta, mutta tueksi tarvitaan myös työpaikan yhteisiä pelisääntöjä ja rakenteita.
Ohjelmistoalalla on tärkeä tunnistaa ja ehkäistä työhön liittyviä kuormitustekijöitä, jotta työntekijät säilyvät työkykyisinä. Pitkittyessään työn kuormitustekijöillä voi olla kielteisiä vaikutuksia työntekijöiden työhyvinvointiin ja työkykyyn.
Tietotyöläisistä tehdyt tutkimukset osoittavat, että kognitiiviset oireet, kuten muistioireet ja keskittymisvaikeudet, ovat yhteydessä esimerkiksi unettomuuteen ja masennukseen. Pahimmillaan pitkittyvä kuormitus voi johtaa sairauspoissaoloihin ja jopa pysyvään työkyvyttömyyteen.
Varman data osoittaa, että informaation ja viestinnän toimialalla asiantuntijatyötä tekevillä merkittävät työn kuormitustekijät liittyvät työn psykososiaaliseen kuormitukseen. Toimialan asiantuntijatyötä tekevillä mielenterveyden häiriöt ovat yleisin työkyvyttömyyden syy.
Mitä sitten työpaikalla voidaan tehdä? Seuraavalla neljällä ratkaisulla pääsee jo varsin pitkälle:
Nämä ratkaisut korostavat yhteisen tekemisen ja keskustelun tärkeyttä työpaikalla. Osuvat ratkaisut vaativat aina tilannekohtaista ja yhteistä pohdintaa.
Lisää tutkittua tietoa ja käytännön vinkkejä löydät Varman tuoreesta raportista Tietotyö ja työkyky – tutkittua tietoa ja työpaikan keinoja aivokuorman hallintaan. Raportissa tarkastellaan tietotyön kuormitus- ja voimavaratekijöitä, tietotyötä tekevien työhyvinvointia ja työkykyä sekä tarjotaan organisaatiotason ratkaisuja aivokuorman hallintaan. Keskeiset ratkaisut on koottu Ratkaisuja työhön -tietokorttiin. (Tietokortti englanniksi täällä)