Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) julkaisi marraskuun lopulla Maan tapa -selvityksen, joka kritisoi kuntien ja hyvinvointialueiden inhouse-hankintoja. Analyysi on erinomaisen tarkkanäköinen, nojaa vankasti tutkimustietoon, ja piirtää inhouse-hankintakäytännöstä selkeän kuvan: Julkisia kilpailutuksia kierretään systemaattisesti ja loppulasku tulee veronmaksajille.
Selvityksen mukaan julkisia hankintoja on tehty ilman kilpailutuksia myös yrityksiltä, jotka eivät täytä inhouse-yhtiöiden laissa määriteltyjä edellytyksiä. Esimerkkinä ovat erityisesti ICT- ja taloushallinnon alat ja niillä toimivat inhouse-yhtiöt. Mutta miksi? Miksi julkisia hankintoja ei kilpailuteta?
Vastaus on yksinkertaisuudessaan se, että lain mukainen kilpailuttaminen on hyvinvointialueille, kunnille ja kaupungeille työlästä ja rasittavaa. Myönnetään, että luovuus yleensä kukkii kun työtä pyritään tekemään helpommin ja fiksummin. Julkisuuslain kiertäminen markkinan kustannuksella ja veronmaksajien varoin on kuitenkin kallista ja väärin. Korostettakoon, että niin kilpailu- ja kuluttajavirasto kuin markkinaoikeus ovat todenneet touhun laittomaksi.
Miksi sitten julkisista hankinnoista on tehty niin vaikea temppurata, että sen kiertäminen kokonaan houkuttaa? Tärkein syy on, että “julkiset hankinnat kuuluvat korruption riskialueisiin”, kuten Oikeusministeriön korruption vastaisilla sivuilla sanatarkasti kerrotaan. Hankintalaki on nimenomaan säädetty niin, että se pakottaa tiettyihin määrämuotoisiin ja ehdottoman julkisiin menettelytapoihin, jotta väärinkäytöksiä ei tapahtuisi. Vaivannäkö tässä ei ole turhaa.
Osallistuin myös julkaisutilaisuuteen, jossa keskustelu kävi selvityksen tiimoilta kiivaana. Kuntaliitto toi muun muassa toistuvasti esiin, että kunnilla ei ole kilpailutusosaamista. Tätä ei voi kuin ihmetellä. Jos lain kiertämiseen ei olisi lähdetty vaan julkisia hankintoja oltaisiin opeteltu tekemään oikein, asiantuntemus olisi tänä päivänä olemassa ja pykälänmukainen tekeminen ihan normirutiinia. Sellaiseksi se muodostuu parissa vuodessa myös alkaen tänään, kunhan vaan ryhdytään toimeen. Se kannattaa, sillä kilpailu kannattaa.
Suomi elää viennistä ja tietotekniikka on maan neljänneksi suurin vientiala. Inhouse-yhtiöhän ei esimerkiksi saa hyödyntää syntynyttä osaamista myymällä Göteborgiin, Leiptzigiin tai Lyoniin samaa, mitä on toimitettu esimerkiksi Tampereen kaupungille. Inhouse voi myydä ainoastaan suomalaisille julkisille omistajilleen. Mitä siis käy suomalaisen softan vientipotentiaalille, kun palvelu ostetaan inhouselta?
Reilut pelisäännöt ja niiden noudattaminen on avoimen kilpailun ja toimivan markkinan edellytys. Ei ihme, että jäsenkyselymme mukaan 91 prosenttia ohjelmistoyrityksistä tekisi mieluiten kauppaa suoraan julkisasiakkaiden kanssa ja vain 9 prosenttia haluaisi mieluummin myydä tuotteita, palveluita ja osaamistaan inhouse-yhtiöiden välityksellä. Markkinoilla toimiva softayhtiö myös tähyää usein niille kansainvälisillekin markkinoille, kunhan kotimarkkinassa on saatu hyviä asiakkaita ja referenssejä.
EVAn selvitys on tervetullut lisä hankintalain uudistuksen yhteydessä syntyneeseen inhouse-keskusteluun. Erityisesti ohjelmistoalan näkökulmasta, jossa inhouse-yhtiöt ovat merkittävässä asemassa, ja tarjoavat usein samoja palveluita kuin markkinaehtoiset softayritykset. Software Finland kannattaa valinnan vapautta ja oikeudenmukaista kilpailua. Inhouse-toimintaan pitää saada selkeät pelisäännöt. Maan tapa -selvityksessä esitetyt toimenpiteet saavat alalta vahvan tuen.
Rasmus Roiha on Software Finland ry:n toimitusjohtaja, sarjayrittäjä ja vaikuttaja ohjelmistoalalla. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus ICT‑alalta ja hän on ollut perustamassa sekä kehittämässä useita ohjelmistoyrityksiä. Roiha on toistuvasti nähty Suomen IT-alan vaikutusvaltaisimpien joukossa ja vuonna 2016 valittu vuoden Tivi‑vaikuttajaksi. Roihan johtama Software Finland ry edustaa yli 600 alan yritystä ja toimii aktiivisesti yhteiskunnan digitalisaation, kansainvälisen ohjelmistoliiketoiminnan, osaamisen kehittämisen ja tasa-arvon edistämisen parissa.
