28.8.2025 | Ohjelmistoala

Miten pysyä relevanttina tulevaisuuden työelämässä

Miten pysyä relevanttina tulevaisuuden työelämässä teknologia-alan näkökulmasta? Tarjolla 5+1 vinkkiä 👇🏻

Risto Siilasmaa totesi 10 vuotta sitten, että tulevaisuudessa muutos ei tule koskaan olemaan yhtä hidasta kuin tänään. Vauhti siis vain kiihtyy. Tuntuu kuumottavalta. Kaikki muuttuu jo nyt todella nopeasti. Moni miettii, miten pysyä kehityksessä mukana ja huolehtia, että oma osaaminen on relevanttia myös tulevaisuudessa?

Yhteiskunnan tarjoama perusta uuden oppimiselle on erinomainen: Maksuton peruskoulu, toinen aste ja maksuttomat korkeakouluopinnot. Yhteiskuntaa ei voi kuitenkaan yksin velvoittaa ylläpitämään kenenkään osaamista koko loppuelämän ajan. Työelämässä alan yritykset tukevat asiantuntijoita uusien teknologioiden haltuunotossa: On demoja, POCeja ja sertifikaatteja. Vastuuta oman osaamisen kehittämisestä ei voi ulkoistaa työnantajallekaan, vaan uuden opettelu vaatii itseltä uteliaisuutta, halua ja aktiivisuutta, aikaa ja energiaa.

On selvää, että relevantti osaaminen vaikuttaa yksilötasolla laajasti niin työpaikan saamiseen kuin työn jatkumiseen, henkilökohtaiseen talouteen, oman arvon tunteeseen ja niin edelleen. Isommassa kuvassa olemme luoneet hyvinvointiyhteiskunnan kohta vuosisadan työn tuloksena. Jos ja kun sitä halutaan ylläpitää, ja antaa lapsillemmekin mahdollisuuden kasvaa nykyisen tasoisessa hyvinvointivaltiossa, on meidän pakko saada kansainvälisiä asiakkaita ja ulkomaankauppaa. Vain luomalla kansainvälisesti kilpailukykyisiä palveluita ja tuotteita, mahdollistetaan hyvinvointiyhteiskuntaa ylläpitävät vientieurot Suomeen.

Kuinka siis pysyä relevanttina tulevaisuuden työelämässä teknologia-alan näkökulmasta? Alla 5+1 vinkkiä 👇🏻

1. Pidä teknologiaosaamisesi ajan tasalla

Seuraa alan trendejä ja ymmärrä uusien teknologioiden peruslogiikka. Joka teknologian asiantuntija ei tarvitse olla, mutta tiedä, mihin esimerkiksi tekoälyä, kvanttilaskentaa, lohkoketjuja, pilvipalveluita, koneoppimista ja automaatiota voidaan hyödyntää. Valitse omalle urapolulle sopivat syväosaamisen alueet, mutta seuraa laajasti muitakin teknologioita. Käytä aikaa hands-on-oppimiseen: projektit, demot, POCit, hackathonit, open source -panos.

2. Hyväksy ja omaksu tekoälyn ja automaation rinnalla työskentely

Tekoäly ei vie työpaikkoja, vaan työtehtäviä. Harjoittele käyttämään tekoälyä työkaluna suunnittelussa, kehityksessä, datan analysoinnissa ja luovassa työssä. Ymmärrä, milloin kannattaa automatisoida ja milloin ihmisarvio on välttämätön.

3. Harjoittele metataitoja

Monimutkaisten ongelmien ratkaisukyky, systeemiajattelu ja kyky hahmottaa kokonaisuuksia nousevat yhä suurempaan arvoon. Kuten myös yhteistyötaidot, viestintä ja kommunikaatio (jota ei koskaan ole missään organisaatiossa liikaa).

4. Ole valmis jatkuvaan oppimiseen ja oman työtehtävän sekä roolin muutokseen

Teknologia-alan työnkuvat elävät vielä nopeammin kuin monella muulla alalla. Ole valmis siirtymään esimerkiksi kehittäjästä arkkitehdiksi, AI-spesialistiksi, datainsinööriksi tai vaikka tuotepäälliköksi. Vanhojen tehtävien automaation myötä on oltava valmis nousemaan arvonluonnissa seuraavalle tasolle. Ja kyllä, muutos vaatii vapaaehtoista uuden opettelua.

5. Rakenna verkostoja ja yhteisöllistä osaamista

Ole mukana ammattiyhteisöissä, avoimen lähdekoodin projekteissa, alan tapahtumissa ja keskusteluissa. Moni tulevaisuuden mahdollisuus syntyy yhteisöissä, joissa tieto ja ideat kulkevat nopeasti ihmisten välillä. Anna pyytettömästi yhteisölle, niin se palkitaan tulevaisuudessa muodossa tai toisessa.

+1. Pidä huolta työkyvystä ja resilienssistä

Teknologia-ala voi olla  henkisesti kuormittava. Pitkäjänteinen ura vaatii hyvää työn ja muun elämän tasapainoa, säännöllistä palautumista ja etenevissä määrin kykyä käsitellä epävarmuutta. Siinä auttaa pienet kokeilut, tiedon ja uuden näkökulman hakeminen sekä merkityksen löytäminen siitä mitä tekee.

Meillä on DNA:ssa sisäänrakennettu muutosvastarinta, esihistoriallinen selviytymismekanismi, kun tuttu ja turvallinen on uhattuna. Sama ominaisuus, joka joskus suojeli sapelihammastiikereiltä ja muilta vaaroilta, ei enää auta, vaan hidastaa sopeutumista niissäkin tilanteissa, jossa muutos on välttämätöntä. Kyky käsitellä muutosta ei ole synnynnäinen lahja, vaan opittava ja kehitettävä taito.

Teknologia-alalla relevanttina pysyminen ei siis ole vain uusimpien teknologioiden ja työkalujen hallintaa, vaan jatkuvaa oppimista ja kykyä mukautua. Laaja teknologiaosaaminen ja ymmärrys ajankohtaisista uusimmista mahdollisuuksista, kuten tekoäly ja automaatiot, ovat tärkeitä, mutta todellinen kilpailuetu syntyy yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaidoista. Kun yhdistää uteliaisuuden, joustavuuden ja aktiivisen yhteisöihin osallistumisen, tulisi jokaisen pystyä loistamaan arvokkaana ja arvostettuna osaajana tulevaisuuden työelämässä.

Kirjoittaja

Rasmus Roiha

Rasmus Roiha on Software Finland ry:n toimitusjohtaja, sarjayrittäjä ja vaikuttaja ohjelmistoalalla. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus ICT‑alalta ja hän on ollut perustamassa sekä kehittämässä useita ohjelmistoyrityksiä. Roiha on toistuvasti nähty Suomen IT-alan vaikutusvaltaisimpien joukossa ja vuonna 2016 valittu vuoden Tivi‑vaikuttajaksi. Roihan johtama Software Finland ry edustaa yli 600 alan yritystä ja toimii aktiivisesti yhteiskunnan digitalisaation, kansainvälisen ohjelmistoliiketoiminnan, osaamisen kehittämisen ja tasa-arvon edistämisen parissa.


Tule

Mukaan

Software Finland ry:n jäsenenä liityt elinvoimaiseen softa-alan yhteisöön, jossa opit huippuosaajilta, pääset jakamaan kokemuksia muiden yrittäjien ja johtajien kanssa, sekä kasvattamaan bisneksen kannalta elintärkeää verkostoasi.