Myyntikoulutus, joka iski suoraan takaraivoon – Itsevarmuus ja uudet myyntitaidot auttoivat huimaan kasvuun ja yrityskauppoihin.
Juha Helttusella ja Petri Rautakoskella oli vuonna 2013 käsissään ohjelmistoyritys, joka kasvuhaluista huolimatta polki paikallaan. Cautuksen vanhat asiakkaat tilasivat uudelleen, mutta uusien tilausten saaminen oli työn ja tuskan takana. Cautuksen rinnalle nousi Codemen. Siitä kasvoi ohjelmistoalan konsulttiyritys, jonka liikevaihto ampaisi neljässä vuodessa nollasta 12 miljoonaan. Helttusen ja Rautakosken exitin aika koitti syksyllä 2017.
Tarinan alku on monelle ohjelmistoyrittäjälle tuttu. Helttusella ja Rautakoskella oli tekninen tausta, joka takasi kyllä asiantuntemuksen mutta ei myyntitaitoja. Luurin nostaminen oli joka kerta hyppy hyiseen veteen.
Yrityksen arki tuntui olevan sekamelskaa. Tuli tehtyä yhtä aikaa kaikenlaista, kun ei tiedetty, mihin keskittyä ja mistä olisi pitänyt päästää irti. Moneen asiaan kaivattiin selkeyttä, ja itse tuotekin oli hakusessa. Helttunen ja Rautakoski toivoivat myös, että yrityksen arki olisi sujunut ilman heidän jatkuvaa panostaankin.
Myyntityön taustalta puuttui tietämystä ja työkaluja, joiden avulla tapaamisia järjestetään ja kauppoja klousataan. Yksi käytännön ongelma oli perinteinen puhelinkammo. Asiat kyllä sujuivat ja kauppojakin tuli, kunhan ensin oli päästy yhteisen pöydän ääreen.
Puoli vuotta kestänyt Myy paremmin -koulutus auttoi muutoksen käynnistämisessä. Opit otettiin heti käyttöön sekä Cautuksessa että Codemenissa. Hyviä harjoitustilanteita tuli koko ajan, ja into kasvoi, kun opit alkoivat tuottaa tulosta. Tavoitteet saavutettiin, joten Helttunen ja Rautakoski asettivat uusia, suurempia tavoitteita.
Koulutuksen antia hyödynnettiin muuallakin kuin myyntityössä. Myyntikoulutuksessa kylvetyt ajatukset tarttuivat takaraivoon, kypsyivät ja auttoivat hahmottamaan uudella tavalla myös ajatusta siitä, mikä oikeastaan olikaan Codemenin myytävä tuote.
Enää ei ollut kyse pelkästään ohjelmistotuotteista. Jotta konsultit saatiin mukaan Codemenin verkostoon, heille piti myydä ideologia. Verkoston rakentaminen ei ollut helppoa, mutta Codemen onnistui muotoilemaan viestin, joka vetosi pieniin yrityksiin.
Ilman Myy paremmin -koulutusta paljon olisi jäänyt saavuttamatta, Helttunen ja Rautakoski toteavat nyt. Yrityksen rakentaminen tyhjästä, menestyksen maku ja lopulta omistuksen myynti ovat olleet huima matka, joka olisi saattanut jäädä tekemättä ilman hyviä eväitä ja työkaluja.
Jos haluat saada myyntiin tehokkaita työkaluja ja päästä maksutta Ohjelmistoyrittäjien koulutuksiin ja tilaisuuksiin, lue lisätietoja jäsenyydestä täältä.