Ohjelmistoyrittäjät palkitsee rohkean kansainvälisen kasvun: Antti Nivala, M-Filesin perustaja, on Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2015
”Moni olisi ehkä tyytynyt maltilliseen kasvuun, mutta valitsimme toisin. Päätin, että haemme nopeaa voimakasta kasvua, jolla nousemme aivan eri kokoluokan kansainväliseksi toimijaksi. Kiitos osaavien ja motivoituneiden työntekijöidemme olemme kyenneet vastaamaan huutoomme”, kiittää M-Filesin palkittu perustaja ja nykyinen teknologiajohtaja Antti Nivala.
Jo teini-ikäisenä ensimmäisen menestystuotteensa luonut Nivala on vahvasti kasvun mahdollisuuksiin uskova ja niitä hyödyntävä yrittäjäpersoona. ”Uusia osaajia on palkattu tänä ja viime vuonna yhteensä jo yli sata. Suomessa pitäisi satsata kasvuun paljon enemmän”, haastaa Nivala.
”Antti on malliesimerkki rohkeasta, pitkäjänteisestä yrittäjästä, joka saa osaamisen tuottamaan kasvua, menestystä ja työpaikkoja”, kiteyttää Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha palkinnon perusteet. ”Antti ja M-Files näyttävät mallia koko Suomelle”, kiittää Roiha.
Nivala ja M-Files liittyvät menestyneeseen joukkoon
Ohjelmistoyrittäjät ry on tuonut vuodesta 1999 jaetulla Vuoden Ohjelmistoyrittäjä –palkinnolla esiin monenlaisia menestystarinoita. Koko maalle yhä tärkeämmäksi kehittyvä ohjelmistoala luo Suomeen kipeästi kaivattua kasvua sekä suurien otsikoiden myötä että vähemmälle huomiolle jääneillä, mutta merkittävillä onnistumisilla.
”Kaikki tuntevat ensimmäisenä palkitun Risto Siilasmaan ja F-Securen ja 2013 palkitun Supercellin tiimin. Mutta monet ehkä vähemmän tunnetut palkitut ovat esimerkiksi pian palkinnon jälkeen kiinnittäneet menestyksellään sijoittajien huomion ja tehneet onnistuneita yrityskauppoja. Vaikkapa Heikki Oukka ja NetHawk 2001, Mikael Honkavaara ja Hybrid Graphics 2005 sekä Heikki Halme ja Solita 2010 ovat tästä oivia esimerkkejä”, muistuttaa Roiha.
”Ohjelmistoala luo Suomeen vaurautta ja kasvua tahdilla, johon mikään muu ala ei valitettavasti tällä hetkellä kykene. Digitalisoitumisen mahdollisuudet ovat loputtomat puhutaan sitten teollisuuden siirtymisestä yhä enemmän älykkäisiin koneisiin, julkisen hallinnon kehittämisestä parempaan ja tehokkaampaan palveluun tai tietysti ihmisten omista digitaalisista palveluista”, painottaa Roiha. ”Tähän ei ehkä ole vieläkään täysin Suomessa herätty”, arvioi Roiha.
M-Files
yrityksen perustaja ja teknologiajohtaja Antti Nivala
antti.nivala@m-files.com
040 556 0471
toimitusjohtaja Miika Mäkitalo
miika.makitalo@m-files.com
045 205 3253
Ohjelmistoyrittäjät ry
toimitusjohtaja Rasmus Roiha
rasmus@ohjelmistoyrittajat.fi
0400 180 434