13.3.2025

IT-sopimusehdot uudistuu

IT-alan yleisten sopimusehtojen ajanmukaisuus varmistetaan kolmen vuoden välein ja päivitystyö on käynnissä parhaillaan. Tavoitteena on julkaista uudistetut IT2026-ehdot käyttöön ensi vuonna.

IT-sopimusehdot ovat IT-palveluita toimittavan yrityksen ja palvelun tilaajan väliset kotimaiset sopimusehdot.  Ehdot on laadittu, jotta eri kokoisten yritysten olisi mahdollisimman helppoa päästä tasapainoiseen sopimukseen. IT-alan yleiset sopimusehdot helpottavat  sopimusten tekemistä ja pienentävät kustannuksia. 

Sopimusehdot koostuvat yleisistä sopimusehdoista, kymmenestä erityisehdosta ja yhdeksästä sopimusmallista. Ehtoja uudistettiin edellisen kerran vuonna 2022, jolloin niihin lisättiin erityisehdot datan käytöstä sekä uusi sopimusmalli yksinkertaisia ja kevyitä pientoimituksia varten.

Ehtokokoelman ajanmukaisuus varmistetaan kolmen vuoden välein. Jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö ja uudet säännökset edellyttävät muutoksia ja tarkennuksia. EU:n uusi datasäädös esimerkiksi vaikuttaa erityisesti pilvipalveluja koskevien erityisehtojen uudistamiseen.

IT-sopimusehtojen päivittäminen on käynnissä parhaillaan ja tavoitteena on julkaista uudistetut sopimusehdot käyttöön ensi vuonna. Uudistuksessa selvitetään muun muassa ehtojen soveltuminen kansainvälisiin cross border -tilanteisiin ja tarkastetaan erityisehtojen ajanmukaisuus. Ehtojen nimi tulee uudistuksen myötä vaihtumaan IT2026-ehdoiksi.

Päivitystyöhön osallistuu kokeneita IT-alan asiantuntijoita, joilla on pitkä kokemus alan  sopimuksista. IT-ehtojen taustalla ovat Keskuskauppakamari, Software Finland ry, Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry, Teknologiateollisuus ry sekä Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry.  

IT2022-ehtojen käyttö edellyttää voimassa olevaa lisenssiä. Software Finlandin jäsenet saavat alan yleisten sopimusehtojen hinnasta -40 % jäsenedun. Lisätietoja: https://softwarefinland.fi/it2022/.

Tutustu alkuperäiseen tiedotteeseen, joka on julkaistu Keskuskauppakamarin sivuilla 10.3.2025.

Tule

Mukaan

Software Finland ry:n jäsenenä liityt elinvoimaiseen softa-alan yhteisöön, jossa opit huippuosaajilta, pääset jakamaan kokemuksia muiden yrittäjien ja johtajien kanssa, sekä kasvattamaan bisneksen kannalta elintärkeää verkostoasi.