Taas jaettavaksi avattu Vuoden Digipalvelu -palkinto on saanut tärkeän lisäulottuvuuden. ”Otamme voittajaa valitessamme enemmän huomioon teknologisen laadun ja innovatiivisuuden, joissa tekoälyn merkitys väistämättä korostuu”, kertoo tuomariston uusi puheenjohtaja Riitta Raesmaa. ”Tekoäly ja vastuullisuus nousevat kaikkialla esiin, mikä pitää huomioida. Nyt vain ehdotuksia!”, kehottaa palkinnon myöntävän ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. ”Kyse ei silti ole vuoden tekoälypalkinnosta”, Roiha muistuttaa – yhteiskunnallinen merkitys on keskeistä.
Vuoden Digipalvelu -palkinto on nyt jaossa seitsemättä kertaa. Palkinto on nostanut esiin mainioita, keskenään hyvin erilaisia suomalaisia digipalveluita ensimmäisenä palkitusta Ukko.fi -palvelusta viime vuoden voittajaan Omaveroon. Maailma on samalla muuttunut vauhdilla ja tekoäly ottanut myös digikehityksessä aivan keskeisen roolin, joka palkinnossakin on otettava huomioon – ja myös kansallisen merkityksen kautta, huomauttaa kovan luokan osaajista muodostuvaa tuomaristoa nyt johtava uusi puheenjohtaja Riitta Raesmaa.
”Olemme kyllästymiseen asti kuulleet, miten Suomi on digitalisaation kärkimaita ja mainioita esimerkkejä onkin runsaasti. Haluamme kuitenkin nyt kilpailun myötä tilannekuvaa siitä, mikä on digitalisoitumisen todellinen aste! Otamme voittajaa valitessamme viime kertoja enemmän huomioon teknologisen laadun ja innovatiivisuuden, joissa tekoälyn merkitys väistämättä korostuu. Toivomme paljon hienoja ehdotuksia Vuoden Digipalveluksi ja siten samalla parempaa ymmärrystä Suomen todellisesta tilanteesta”, toivoo itsekin arvostettu ja monipuolinen digiyrittäjä -ja osaaja Raesmaa.
Vuoden Digipalvelu -palkinnon myöntää ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry (SF), jonka toimitusjohtajalla Rasmus Roihalla onkokoalan kehitykseen poikkeuksellisen intensiivinen tuntuma.
”Kyllä fiksut yrityksemme ovat monin tavoin tekoälyn yhä merkittävämpään rooliin ja mahdollisuuksiin heränneet. Vuoden Digipalvelun pitää tietenkin olla ajassa kiinni ja tekoäly ja vastuullisuus nousevat kaikkialla esiin, mikä pitää huomioida. Nyt vain ehdotuksia!”, kehottaa Roiha.
”Haluamme korostaa, että kyse ei silti ole vuoden tekoälypalkinnosta, palkintokriteereissä korostuvat entiseen tapaan yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus. Ehdottajien ei tietenkään voi odottaa tietävän, onko esimerkiksi jonkin palvelun kehittämiseen tai käyttöön sovellettu tekoälyä, vaikka tuomaristo teknologisen innovatiivisuuden ja tekoälyn huomioikin. Kuten ennenkin, kuka tahansa saa ehdottaa. Ehdottakaa 15.10. mennessä!”, Roiha kannustaa.
Vuoden Digipalvelu -palkinto on yhtä aikaa kansalaisten, yritysten ja koko Suomen palveluksessa. Jo viime vuonna juryssä tuomarina vaikuttanut ja nyt sitä johtava Raesmaa ei ole erityisesti huolissaan, mutta ei myöskään täysin vakuuttunut Suomen julkisesta digikehityksestä.
”Suomi on kiistatta edennyt eurooppalaisittain keskivertoa paremmin, mutta kärjessä emme ole. Esimerkiksi Viro on aivan jäätävä verrokki. On pakko kysyä, olemmeko todella AI-junan kyydissä? Se juna etenee hirmuista vauhtia ja kyydissä on aivan pakko olla. Suomi ei saa pudota maakuntasarjaan! Esimerkiksi tietoturvan rooli nousee vielä monin verroin keskeisempään asemaan tekoälyn myötä, onneksi saimme nyt juryynkin kovan luokan tietoturvaosaajan”, informoi Raesmaa tuomariston entisestään laajentuneesta kompetenssista.
SF ottaa asian alan kattojärjestönä vakavasti ja toimii monin tavoin toimitusjohtaja Roihan johdolla.
”Seuraamme todella tarkasti tekoälyn kehitystä, sen mahdollisuuksia ja vaikutuksia alallemme. Tämän pohjalta tarjoamme jäsenyrityksellemme monenlaista tietoa, palveluja ja tukea. Meillä on ollut jo vuosia vahva teesi, että jokainen menestyjä on tulevaisuudessa softayritys. Tätä voi nyt päivittää jo siten, että jokaisen menestyvän yrityksen on osattava hyödyntää tekoälyä pärjätäkseen kilpailussa – ja tämä tietenkin koskee aivan erityisesti digitaalista kehitystyötä tekeviä yrityksiä. Meillä on alan kattojärjestönä tässä kansallinen missio, koska muuten Suomi putoaa kelkasta.”
Riitta Raesmaa, tuomariston pj, 040 9033 650, riitta@raesmaa.com
Rasmus Roiha, Software Finland ry, toimitusjohtaja, 0400 180434, rasmus@softwarefinland.fi
Vuoden Digipalvelun 2025 valitsee softa-alan ammattilaisista koottu tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii Riitta Raesmaa, Kamoon Digital. Tuomaristoon kuuluvat lisäksi:
Aiemmat voittajat perusteluineen:
Verohallinnon digitaaliset kansalaispalvelut, Seniha Cihangir, Anu Mujunen, Aino Sarakorpi & Joonas Jarva, 2024
Palkintoperuste: Veropalvelujen yhteiskunnallinen merkitys ja kansalaisten elämänlaadun parantaminen. Palvelujen hyvä toimivuus lisää luottamusta viranomaispalveluita kohtaan ja vahvistaa yhteiskuntarauhaa.
Yle Areena, Tanja Iikkanen, 2023
Palkintoperuste: Yhteiskunnallinen vaikuttavuus, joka syntyy tasa-arvoisesta saavutettavuudesta kaikille suomalaisille sekä edelläkävijyydestä palvelunestohyökkäysten torjumisessa, ja merkityksestä huoltovarmuuden ylläpitäjänä & kehittäjänä.
Cloudpermit/Lupapiste, Jan Pawli, 2022
Palkintoperuste: Palvelu luo digitalisaatiolla ja automaatiolla rakennusvalvonnan tulevaisuutta: lupamenettelyjä sujuvoittamalla avataan portteja suuremmille ja nopeammille investoinneille.
We Encourage, Anna Juusela, 2021
Palkintoperuste: Digitaalisuus ja tekoäly on valjastaettu vakavan yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseen palvelun tarjotessa lähisuhdeväkivallan uhreille helpon tavan päästä apuun kiinni.
Yousician, Christian Thür, 2020
Palkintoperuste: Digitalisaation edistäminen kulttuurissa ja palvelun tarjoama mahdollisuus muuttua kulttuurin kuluttajista sen tekijöiksi.
Ukko.fi, Ukko Kumpulainen, 2019
Palkintoperuste: Palvelu on luonut kokonaan uuden kategorian eli kevytyrittäjyyden digitalisoituvaan yhteiskuntaan.